Antti Johannes Gummerus

Rautatievirkamies. Toinen kirjuri Pihlajavedellä. Sitä ennen mm. asemapäällikkö Laurilassa ja Nurmossa.

Kevättalvella 1917 toimintansa aloittaneen Pihlajaveden suojeluskunnan perustajajäsen ja ensimmäinen päällikkö. Kuoli haavoittuneena Tampereen taistelussa Messukylässä maaliskuussa 1918.

Elämäkerta

Antti Johannes Gummerus syntyi Paavolassa 4.1.1882. Hänen vanhempansa olivat Paavolan nimismies Gustaf Gummerus ja Maria Sofia Wessberg. [1]

Koulunsa Antti Gummerus kävi Oulussa. Hän aloitti rautateiden palveluksessa 1902. Avioituessaan Olga Westbergin kanssa 1910 hän toimi Nurmon asemapäällikkönä. Esikoistytär syntyi 1911, mutta jo seuraavana vuonna 1912 nuoren perheen äiti kuoli keuhkotautiin. Leskeksi jäänyt Antti Gummerus toimi tuolloin Laurilan asemapäällikkönä Kemin maalaiskunnassa. Hän avioitui uudelleen 1914 Elna Ståhlbergin kanssa. Perheeseen syntyi poika 1915. Virkailtuaan siihen mennessä jo useilla rautatieasemilla Antti Gummerus nimitettiin toiseksi kirjuriksi Pihlajavedelle 1915. Nelihenkinen perhe muutti Pihlajavedelle helmikuussa 1916. [1, 2]

Jo Kemissä ollessaan Antti Gummerus oli toiminut jääkäriliikkeessä. Kirjassa Keurusseutu vapaussodassa kerrotaan, että Kemissä jääkäreitä autettuaan hän oli joutunut santarmien listoille. Tämän jälkeen hän oli hakeutunut Keski-Suomeen syrjäiselle paikkakunnalle Pihlajavedelle. [3]

Pihlajavedellä 1917 hänestä tuli yksi Pihlajaveden suojeluskunnan innokkaimpia perustajajäseniä ja myös sen ensimmäinen päällikkö. Pihlajaveden suojeluskunta aloitti toimintansa jo kevättalvella 1917, ja se katsottiin perustetuksi 20.9.1917. Pihlajavedelläkin suojeluskunnan toimintaa oli käynnistämässä myös Martti Pihkala, joka toimi Keski-Suomen suojeluskuntien järjestäjänä kiertäen Keski-Suomea ja Etelä-Pohjanmaata propagoimassa suojeluskuntien perustamisen puolesta [2, 4, 5]. Antti Gummeruksen ja Martti Pihkalan isät olivat pikkuserkukset.

Rouva Elna Gummerus puolestaan toimi Pihlajaveden Lotta-Svärd paikallisosastossa. Gummerusten perhe kasvoi Pihlajavedellä kolmella lapsella. Kaksospojat syntyivät 1916 ja tytär 1918 [1}.

Vuoden 1918 kapinan puhjettua Antti Gummerus lähti heti rintamalle ja toimi siellä ryhmäpäällikkönä V Mäntän pataljoonassa. Hän kaatui Tampereen taistelussa Messukylässä 27.3.1918 ”hyökätessään sakeassa kuularuiskutulessa kohti Tamperetta”. Tampereen taistelussa valkoiset valloittivat Tampereen ja sen käytiin 16.3. – 6.4. 1918. Messukylässä käytiin kirkon ympäristössä ankaria taisteluja. Tampereen taistelussa kuoli noin 700 valkoista ja noin 2000 punaista. [2, 6, 7]

Aino Korja on muistellut Pihlajavedellä järjestettyä muistotilaisuutta seuraavasti: "Kevättalven valoisa ilta asemalla. Asema-aukio täynnä ihmisiä. Pidin äidin kädestä kiinni. Asemakirjuri Gummerus oli kaatunut Tampereella. Hänen arkkunsa laitettiin junaan vietäväksi hautaan kotiseudulleen. Asemarakennuksen portailla puhui läheisenä omaisena Martti Pihkala. Myöhemmin kerrottiin Pihkalan sanoneen, että siinä väkijoukossa oli mukana niin ivallisia kasvoja, että hänen olisi tehnyt mieli ottaa aseensa ja ampua. Olisi se ollut kauheaa, jos hän olisi ampunut siinä." [8]

Iida Vuorela on kirjoittanut Pihlajaveden suojeluskuntalipun ensiesiintymisistä sankarihautajaisissa seuraavasti: "Suojeluskunnalle valmistettiin ja lahjoitettiin myös rva Pakkalan lahjoittamista aineista ensimmäinen lippu. Siinä oli valkoisen villakangaslipun yläkulmassa, suuressa kossa, sama Einari Luoman sommittelema monogrammi "PS" kuin silloisten suojeluskuntalaistemme käsivarsinauhoissakin. Lippu teki kunniaa ensi kerran sankarihautajaisissamme Pihlajavedellä 25.3. -18 ja Oulussa, jonne yksi kaatuneistamme haudattiin, sekä sankaripatsaan paljastuksessa 1922." [9, 10]

Vapaussodassa kaatuneiden oululaislähtöisten Antti Gummeruksen, Eero Heikelin, Lauri Hiltusen, Martti Kronholmin ja Leonard Rambergin juhlalliset hautajaiset vietettiin Oulun tuomiokirkossa 15.4.1918 [9]. Antti Gummeruksen hautapaikka on Oulussa. Pihlajaveden uuden kirkon tarhassa sijaitsee vapaussodassa kaatuneille pihlajavetisille Antti Gummerukselle ja Aarne Simsiölle pystytetty muistomerkki.

Kaleva-lehdessä julkaistiin muistokirjoitus, jossa on Antti Gummeruksen päiväkirjamerkintöjä Pihlajaveden suojeluskunnan alkutaipaleelta. Muistokirjoitus on kokonaisuudessaan seuraavana:

Antti Gummerus (muistokirjoitus)

Puhtaat ja jalot luonteet uhraavat kaikkensa isänmaan puolesta. Antti Gummerus oli hieno ja kokonainen luonteeltaan, johon kuluneen ajan matalamielinen särkyneisyys ei ollut pystynyt. Kaikkien toveriensa, ystäviensä ja läheisimpiensä mieliin jätti hänen rehti suomalainen olentonsa unohtumattoman muiston.

Ne, jotka eloon jäävät ja ehkä piankin saavat kantaa kortensa uuden, vapaan Suomen luomistyöhön, ne kansalaiset eivät konsanaan ole oikeutetut unohtamaan uhrautuvaisuutta ja kaikista itsekkäistä laskelmista vapaata uljuutta niiden rohkeiden miesten, jotka vapaustaistelumme toivottomista alkuvaiheista viimeiseen hengenvetoonsa saakka ovat kansanmiesten eturinnassa toimineet ja taistelleet. Antti Gummerus oli yksi niistä ja hänen muistonsa velvoittaa jokaista Suomen miestä ja naista kaikiksi ajoiksi painamaan mieleensä, että Suomen sydänmailta, Suomen kansan syvistä riveistä oli viriävä ja lannistumaton voima, joka oikeamielisten, puhdasluonteisten johtajien innostamana oli saava oikean asiamme voitokkaaseen loppuun. Siihen voimaan uskoi Antti Gummerus ja sentähden hän kantaa sankarin nimeä, sentähden hänen sankarikuolemansa, niinkuin niin monen muun vapaaehtoisen esijoukon johtajan kaatuminen, ainoastaan elähyttää rohkeuttamme ja varmentaa luottamustamme oikeuden voittoon.

Omissa, keskenjääneissä muistiinpanoissa kertoo vainaja Pihlajaveden suojeluskunnan toiminnasta seuraavia tietoja: "Jo varhain alkutalvella 1917 aloitti Pihlajaveden suojeluskunta toimintansa. Heikkona ja kituen miesten vähyydestä ponnisteltiin eteenpäin ja pidettiin harjoituksia. Muutamat aniharvat olivat vain ne miehet, jotka jaksoivat uskoa, että touhusta todella jotain tulisi ja että suojeluskuntia joskus tarvittaisiin. Miehiä yritettiin vähän joka taholta, mutta aina vaan kuului sanoja sellaisia kuin: "vanhemmat eivät päästä ja kukapa siihen tohtii ruveta, kun sellaisissa puuhissa voi tulla kuolema ja se siis on hengenvaarallista hommaa".

Kaikista vastuksista huolimatta ponnisteli pieni joukko harjoituksissa edelleen, vilua kärsien nuorisoseuramme kylmissä suojissa. Siirryttiin sitten vuoteen 1918, tammikuulle. Yhä sekavammiksi rupesivat olot maassamme käymään. Sosialistiset anarkisti-punakaartit alkoivat yhä häikäilemättömämmin ja villimmin harjoittaa ryöstöjään ja julmuuksiaan rauhallisten kansalaisten keskuudessa, apunaan bolsheviikiryssät, joita näihin näihin aikoihin maassamme majaili suuria määriä ja uusia senlaisia saatiin Venäjältä tarvittaessa. Samalla kun punaiset valmistivat vallankaappausta, rupesivat olot muutenkin käymään mahdottomiksi. Jo tammikuun puolivälissä rupesi käymään aivan selväksi, että yhteentörmäystä ei voida enää välttää.

Kuumeisella kiireellä siis meidänkin pieni joukkomme, jonka lopullinen lukumäärä ei kohonnut 19 miestä suuremmaksi, viimeisteli harjoitus- ja varustusvalmistelujaan. Tammikuun 26 p. tienoilla alkoivat Pohjanmaan vapaat pojat rynnäkön siellä olevia yhdistyneitä ryssiä ja punaisia vastaan. Saatuaan siellä hiukan puhdistetuksi muutamia seutuja, alkoi Pohjanmaalta saapua junallisittain miehiä Keski- ja Etelä-Suomen avuksi. Näiden joukkoon mekin, pihlajavetisen valmistuttuamme aijoimme liittyä. Ensimmäinen Pohjanmaan juna toi aseita, joita siellä oli ryssiltä otettu. Niistä saimme 15 kivääriä ja pari käsikranaattia. Saatuamme näin pyssyt, oli vielä haroitettava kivääritemppuja, ettei vallan nahkapoikina ihmisten ilmoille jouduttaisi. Näissä puuhissa ollessa saimme äkkiä määräyksen lähteä tiedusteluretkelle Virtain puoleen, kun oli tullut tieto, että punaisia oli Ruovedellä eikä tiedetty minnepäin nuo sieltä lähtivät.

Niinpä pojat 15 miehen voimalla 4 p. helmik. lähtivät ajelemaan Virroille. Näin alkoi varsinainen aktiivinen toiminnan aika suojeluskunnallemme. Osakseni ei tullut kunniaa olla mukana tällä ensi reissulla, mutta paljon kertoivat pojat lystiä pitäneensä tällä matkalla. Niinpä kuului Virroilla olleen etevänpuoleinen suojeluskunnan päämaja, jonko koko henkilökuntana oli päällikkö, ammatiltaan kanavan kaitsija ja entinen soturi, ja toinen päähenkilö miespuoleinen kokki, joka huolehti "päämajan" ruokalistasta. - Vangittuaan pahimpia punaisten johtajia kolme kappaletta, palasivat pojat reippaina retkeltään. - Laskiaistiistaina, 12.2. sitten mekin 19 miehen voimalla lähdimme Mänttään. Reippaasti, kuten soturin tuleekin, pojat junan lähtiessä kajahuttivat laulun: "Mutt' jos sä meidän miesi oot" -- ja niin painuttiin kohden rintamaa.

Jouduimme siellä kerran asumaan taloa, joka tuntui hiukan sukulaispaikalta, sillä tässä torpassa oli asunut Pihlajavedellä hyvinkin tunnettu Kotalan kosken mylläri. Suruksemme kuitenkin havaitsimme, että Matti oli huonosti asunut torppaansa. Likainen se oli sisältä ja kylmä kuin harakanpesä. Punaisilla näytti tulleen täältä aika kiire lähtö, sillä sinne oli jääneet eväät heiltä: pari, kolme säkkiä leipää ja voita sekä perunoitakin. Täältä pojat varastivat minkä mitäkin pientä rihkamaa sotasaaliikseen. Kuuluisin näistä on Pakkalan "piru", joka seuraa aina mukana hänen repussaan. Se oli sellainen puusta vuoleskeltu pirun kuva, joka oli puettu punaisiin vaatteisiin. Senlaisia suojeluspyhimyksiensä kuvia kuului punaisilla olleen useissa joukoissa.

Tässä viheliäisessä majassa meidän oli vietettävä yksi yökin. Ei puhettakaan nukkumisesta, sillä niin oli tupa kylmä, vaikka sitä kuinka yritimme lämmittää. Mieliala ei sentään masentanut, vaan leikkiä laskien, asemaamme mukautuen ja tietäen, ettei sodassa voi herraselämää vaatia, otimme kaikki vastukset reippaalla mielellä vastaan. Niinpä yö siis täälläkin kului ja seuraavana päivänä kello 4 saimme kutsut takaisin Mänttään."

Siihen katkeavat muistelmat. Koruttomasti ne kertovat kuinka horjumaton täytyi olla usko ja luottamut, joka vastuksia ei säikkynyt. Olihan suorastaan toivotonta ryhtyä senlaiseen yritykseen, johon tässäkin noin 2500 asukasta sisältävässä Keski-Suomen pitäjässä ainoastaan parikymmentä miestä uskalsi antautua. Mutta heidän uskonsa kesti koetuksen ja nyt on koko tämän pitäjän väestö saman uskon omaksunut. Kaatuneen johtajansa muistoa Pihlajaveden suojeluskunta nyt siunaten kunnioittaa. Rehdin suomalaisen ja rohkean pohjalaisen esikuvana on Antti Gummeruksen nimi aina säilyvä pihlajavetisten muistossa.

Syntyneenä Paavolan Pitäjässä Oulun läänissä 4.1.1882 ja käytyään Oulun klassillisen lyseon 5 luokkaa, antautui Antti Gummerus valtionrautateiden palvelukseen toimien pitemmän aikaa Kemissä ja Laurilassa, siirtyen pari vuotta sitten Pihlajaveden asemalle toiseksi kirjuriksi. Lähinnä jäivät hellää puolisoa ja isää kaipaamaan vaimo ja viisi pientä lasta, joista nuorin on vasta noin kuukauden vanha, syntynyt sodan paukkeessa Porin kaupungissa, jossa yhä vieläkin äitinsä kanssa odottelee valkoisia vapahtajiaan.

Ei ehtinyt isä rakkaimpiansa pelastamaan, sillä komennussanoja totellen joutui hän Messukylän taistelussa avonaisella kentällä murhaavan kuularuiskun eteen, sortuen siihen joukkueensa eturinnassa. Mutta hänen ja kaikkien muiden sankarien aloittaman työn päättää Suomen kansa, nousten vainajiensa veren puhdistamana vuosisataisesta alennustilastaan.

O.- S-g [5]

Suomen sotasurmat 1914-1922 tietokanta

• Osapuoli: Valkoinen
• Siviilisääty: naimisissa
• Sotilasjärjestö: Valkoinen armeija
• Rekrytointitapa: liittyi suojeluskuntaan
• Sotilasasema: ryhmäpäällikkö
• Sotilas vai siviili: sotilas
• Aseenkanto: kyllä

  ---

Ilmoitus hautajaisista.[5]
Antti Gummeruksen hautajaiset Oulussa 15.4.1918. Pihlajaveden suojeluskuntalaiset kantavat arkkua. Kuva: Pihlajaveden nuorisoseuran arkisto.
Antti Gummeruksen arkkua kuljetetaan Oulun läpi. Pihlajaveden suojeluskunnan lippu kulkee edellä. Kuva: Pihlajaveden nuorisoseuran arkisto,
Vapaussodassa kaatuneiden Antti Gummeruksen ja Aarne Simsiön muistotilaisuus Pihlajavedellä.
Antti Gummeruksen ja Aarne Simsiön muistomerkki Pihlajaveden uuden kirkon (1870) tarhassa.
Antti Gummeruksen kuolinilmoitus.

Lähteet

[1] Kirkonkirjat

Syntymämerkintä

• Vuonna 1882. Syntyneet ja Kastetut Paavolan Seurakunnassa. Tammik. 4. (syntymäpäivä), 22. (kastepäivä), 247 (lehti lastenkirjassa). Antti Johannes. Wmt: Nimismies Gustaf Gummerus, wmo Sofia Wessberg. Kmt: Tal. Jaakko Haarala, wmo Anna; Kauppias Juho Riikonen, wmo Pieta, Lyseolainen Antti Adolf Gummerus, Masinisti Erik Alfred Wessberg, Olly Simelius ja Elvira Friman. Kastekirja Paavola:, SSHY: Paavola > syntyneet, 1880-1887 > 35: vuosi 1882 tammikuu, sivu 68, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1958...

Lastenkirjat, rippikirjat ja muuttaneiden kirjat

• Lastenkirja Paavola, SSHY: Paavola > lastenkirja, 1882-1891 > 207: nro 13 Uusitalo, sivu 247:, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1957...
• Paavola - lastenkirja, 1891-1900 (MKO17-26 IAb:2) > 139: sivu 277: 13 Uusitalo; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=195...
• Paavola - rippikirja, 1891-1900 (MKO151-170 IAa:18-19) > 277: sivu 277: 13 Uusitalo; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=194...
• Muutto Pihlajavedelle 1916: Pihlajavesi - muuttaneet, 1900-1916 (AP I Ba:2) > 15: sivu 27: 1915, 1916; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=296...
• Pihlajavesi rippikirja 1910-1920 (AP I Aa:9) Sivu 485 (Pihlajaveden asema, Leivo, Salin, Lindblom, Lang, Svanström, Koskela, Markkala, Wilkman, Gummerus, Stålberg, Puusaari) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4422... / Viitattu 12.11.2023

Kuolinmerkintä

• Pihlajavesi kuolleet 1906-1916 (AP I F:1) Sivu 32 - 33 1918 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2946... / Viitattu 12.11.2023

[2] Rautatieläislehti 15.12.1918 no 19-20, s. 31: Antti Johannes Gummerus. Historiallinen sanomalehtiarkisto.

[3] Lauri Kulmala: Keurusseutu vapaussodassa.

[4] Keski-Suomen suojeluskuntalainen no 10 1.10.1926: Pihlajaveden suojeluskunta. Historiallinen sanomalehtiarkisto.

[5] Kaleva 05.04.1918 no 72, s. 2: Antti Gummerus. Historiallinen sanomalehtiarkisto.

[6] Kaiku 14.04.1918 no 80: Vapaustaistelussa kaatuneiden oululaisten hautajaiset toimitetaan. Historiallinen sanomalehtiarkisto.

[7] Wikipedia: Tampereen taistelu

[8] Kansallisarkisto, Suomen sotasurmat 1914-1922 -tietokanta: Antti Gummerus.

[9] Aino Korja: Vallankumousajoista sotavuosien läpi.

[10] Iida Vuorela: Pihlajaveden Lotta-Svärd paikallisosaston 10-vuotishistoriikki alkaen vuodesta 1919 jatkuen vuoden 1930 loppuun. Keuruun Veräjä.

[11] Suomen sotasurmat 1914–1922: Kansallisarkisto: Gummerus Antti https://sotasurmat.narc.fi/fi/victims/page/p_25673

Lisätietoa

• Nimi Gummerus on johdettu kreikankielen pihkaa tarkoittavasta sanasta gummi, joten suvun on arveltu olleen lähtöisin Pihkala-nimisestä talosta. Suvun kantaisäksi on arvailtu vuonna 1663 kuollutta Oriveden kirkkoherraa Josephus Petri Gummerusta, jonka äidinisä Sigfrid Pihkala omisti Pihkalan talon Turussa. Suvussa oli myöhemmin runsaasti pappeja. Eräs talonpoikaistunut sukuhaara otti käyttöön nimen Gumér. Useat suvun jäsenet suomensivat nimensä 1900-luvun alussa Pihkalaksi ja muutamat Valtavaaraksi. Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gummerus_(suku)
• Kansallisbiografia: Gummerus (1600 - ) (maksullinen artikkeli)

  ---

Tämä profiili oli Pihlajaveden kyläpuun 45. viikkoprofiili (4.-10.11.2019).