Veikko Johannes Hakulinen

Maastohiihtäjä, kolminkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari. Metsäteknikko.

Keuruu Haapamäki, Renko, Valkeakoski.

Syntyisin: Elisenvaara, Kurkijoki.

"Haku-Veikko", 1950-luvun hiihtokuningas

Syntymä / Birth / Рождение:

Veikko Johannes Hakulinen syntyi Kurkijoen Elisenvaarassa 04.01.1925.

Kuolema / Death / Смерть:

Veikko Hakulinen kuoli Valkeakoskella 25.10.2003 liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Hänet on haudattu Valkeakosken hautausmaalle.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Mikrilän hyppyrimäki

Kurkijoen Mikrilän urheiluriennot olivat varsin vilkkaita. Kohonaho-niminen aukeama Asarias Kohon mökin lähellä Kreivinkankaalla oli nuorison suosima urheilupaikka, joka sopi mainiosti hyppyjen ja heittojen harrastamiseen. Tässä lähellä oli myös Vaitinmäki (Vaaramäki), joka oli erinomainen mäenlaskupaikka. Mäen luonnonrinteeseen talvisin tehty hyppyrimäki oli kaikkien Mikrilän poikien suosima paikka. Poikajoukko laski mäkeä ja teki hyppyristä tositakymmentä metriä pitkiä hyppyjä. [1, 2, 3]

Sinne Vaitinmäkeen hiihteli myös Viljo Hakulinen yhdessä nuoremman veljensä Veikon kanssa. Nuorempi veli oli parempi. Vajaan kilometrin etäisyydellä Vaitinmäestä asui nuori Veikko Hakulinen. Mäenlaskutaito alkoi vähitellen hioutua siellä ja reilun kolmen kilometrin kansakoulumatka Elisenvaaran Suohovin kansakoululle antoi talvisin suksilla suoritettuna riittävästi kestävyyttä niihin partiolaisten hiihtokilpailuihin, joissa Veikon hiihtoura vähitellen alkoi. [1, 2, 3]

Sodan jälkeinen harjoittelu ja kilpailut

Hakulinen toimi puolustusvoimissa koulutettavana nostomiehenä, asevelvollisena ja lopulta alikersanttina 1945 syksyyn saakka. Päästyään rintamalta Hakulinen aloitti Tampereella ankaran harjoittelun tulostensa parantamiseksi. Suomalainen hiihto oli alamaissa pitkän sota-ajan jälkeen; hiihtäjätähdet olivat kaatuneet sodassa tai menettäneet terveytensä, lisäksi varusteista oli pulaa. [4]

Puijon kisoissa 1946 Hakulinen sijoittui kolmanneksi ja rautatieläisten pohjoismaisissa hiihtokilpailuissa, Norjan Drammenissa, hän oli toinen. Tulokset paria vuotta myöhemmin (1948) olivat pettymys, ja Hakulinen harkitsi kouluttautumista rautatieläiseksi. Uran pelastukseksi koitui Yhtyneiden paperitehtaiden osakeyhtiön sisäoppilaitoksen ja ammattikoulun rehtori Vilho Suihko. Tämä järjesti Hakuliselle töitä auton apumiehenä. Hakulinen teki kuorma-auton kuljettajankin työt ja vielä juoksi yli kymmenen kilometrin työmatkansa. ”Hulluksi apumieheksi” kutsutulle Hakuliselle raadanta oli keino valmistautua hiihtokilpailuja varten. [4]

Talvella 1949 Hakulinen sijoittui seitsemänneksi Suomen mestaruuskisojen pikamatkalla. Oslon Holmenkollenin kolmas sija 1950 teki Hakulisesta hiihtopiireissä tunnetun nimen. Suomen hiihto alkoi elpyä taloudellisen tilanteen parantuessa. [4]

Legenda 3.33.33

Oslon talviolympialaisiin 1952 Hakulinen pääsi otettuaan selvän voiton karsintakisassa. Raskaassa ja vetisessä ”norjalaiskelissä” hiihdetyssä 50 kilometrin hiihdossa Hakulinen yllätti kaikki ja siirtyi puolessa välissä kilpailua johtoon. Ero vain kasvoi maalia kohti tultaessa ja lopulta rättiväsynyt, mustikkasopan tahrima Hakulinen pysäytti kellot järjestäjien pyöristämään aikaan 3.33.33; Eero Kolehmainen oli toinen ja Suomen hiihtomaine oli pelastettu. [4, 3]

Thorvald Steen kirjoittaa Oslon olympialaiskronikassaan [5]:

Det hørtes ut som om et spyd traff tidtavla. Ansiktet var trillrundt og rødmusset. Veikko Hakulinen: Den yngste finnen, OL-debutanten, fra Kurkijoki, på det karelske neset, ukjent som en polar-emir fra vinterørkenen Finland. Han ledet ikke med 5 eller 50 sekunder. Han ledet med nesten 5 minutter på alle de andre! 3.33.33 sto det på tidtavla.

Hakulinen pohti omituista numerosarjaa muistelmissaan [6]:

Loppuaikani taululla oli 3.33.32, mutta viimeinenkin numero korjattiin sitten kolmoseksi. Liekö ollut järjestäjien temppuja vai tarkistukseen perustuvaa, lopputulokseen se ei enää vaikuttanut.

Oslon voittotulos elää omaa elämäänsä kaikissa mahdollisissa tietovisoissa. 1950-luvun suomalaiselle yhteiskunnalle Hakulisen voitto merkitsi paljon muutakin kuin vain mukavan pyöreää ja mieleen jäävää voittoaikaa: Se oli sodanjälkeisen Suomen ensimmäinen maastohiihdon arvokisavoitto. [7]

Mitalit ja Hakulinen hiihtäjänä

Oslon olympiavoitto oli alkusoittoa uralle, joka toi Hakuliselle 1950-luvulla ja vielä vuonna 1960 yhteensä seitsemän olympiamitalia (kolme kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi) sekä kahdeksan MM-mitalia (kolme kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia). [6]

Suomen mestaruuden Hakulinen voitti vasta 1954; samana vuonna tuli maailmanmestaruus Falunin kilpailusta. Holmenkollenilla Hakulinen voitti neljä maailmanmestaruutta ja yhden olympiakullan. Salpausselältä saalis oli maailmanmestaruus. Hakulisesta tuli yksi maailman kaikkien aikojen menestyneimmistä hiihtäjistä; hän oli erinomainen yleishiihtäjä, joka kesti painetta, vaikeita maastoja ja vaihtelevia kelejä. Oslon 50 km kilpailun voitto jäi kuitenkin uran ainoaksi olympiavoitoksi hieman nuoremman, ruotsalaisen Sixten Jernbergin, vietyä kirkkaimmat palkinnot Hakulisen nenän edestä. [4]

Hakulinen oli itsenäinen, säntillinen ja omintakeinen harjoittelija, joka hankki kuntonsa pitkillä juoksulenkeillä ja raskaalla työnteolla. Hän hyödynsi ensimmäisenä suksien jäykkyyseroja, voiteluniksejä sekä ns. tyhjennysharjoittelua. Ongelmana Hakulisella olivat verraten matalat veriarvot, joita hän (tietämättään) paikkasi oleskelemalla vuoristo-oloissa. Hakulista on verrattu voitontahdoltaan Paavo Nurmeen. Esimerkkinä Hakulisen voitontahdosta mainitaan SM-hiihtoviesti 1957. Kisassa Hakulinen tulistui järjestäjille jouduttuaan raivaamaan latua lumipyryyn. Hakulista ihailtiin hiihtopiireissä suuresti, hänen lausuntojaan kuunneltiin ja hänen urotekonsa symboloivat maan jälleenrakentamiseen voimansa uhrannutta sukupolvea. [4]

Ennen 15.1.1953 alkanutta Evon metsäkoulua Lammilla Hakulinen teki keväästä 1952 seuraavaan vuodenvaihteeseen metsäalan työharjoittelua Yhtyneillä Paperitehtailla Haapamäellä. Haapamäki oli siten Hakulisen harjoittelumaastoa ja hän myös voitti Haapamäen Urheilijoiden järjestämät kotikisat ennen Evon metsäkouluun lähtöään. Hakulinen edusti hiihtourallaan Asikkalan Raikasta, Valkeakosken Hakaa, talvella 1954 Evon Metsä-Poikia ja metsäopiston jälkeen vuodesta 1955 Jämsänkosken Ilvestä sekä Tampereen Hiihtoseuraa, Tampereen Pyrintöä ja Tampereen Mailaa. Hakulinen kilpaili myös ampumahiihdossa, suunnistuksessa, hiihtosuunnistuksessa, maastojuoksussa ja soudussa SM-tasolla ja jatkoi uraansa veteraanisarjoissa. [8, 3]
Veikko Hakulinen siirtyi Ilveksen riveihin vuonna 1954, jolloin hän vastavalmistuneena metsäteknikkona muutti töihin Jämsänkoskelle. [9]

Veikko Hakulinen sai vuonna 2010 nimikkolaatan syntymäkuntaansa Kurkijoelle, kun hänen syntymästään oli kulunut 85 vuotta [10]. Hiihtomuseo nimesi Hakulisen vuonna 2017 Nordic Ski Hall of Fame -galleriaan [11].

Saavutusten yhteenveto [4]

• Ansiomerkit. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi; Pro Urheilu –palkinto 2000.
• Tuotanto. Haku-Veikko, Suurhiihtäjä Veikko Hakulisen muistelmat, (Lassi Hakulisen kanssa). WSOY, Helsinki 1999.
• Urheilusaavutukset. Oslon olympialaisissa 1952 kultamitali 50 km hiihdossa; Falunin MM-kilpailussa 1954 kultamitali 15 km:n hiihdossa ja viestissä, hopeamitali 30 ja 50 km:n hiihdossa; Cortinan olympialaisissa 1956 kultamitali 30 km:n, hopeamitali 50 km:n ja viestihiihdossa; Lahden MM-kilpailuissa 1958 kultamitali 15 kilometrin, hopeamitali 50 kilometrin hiihdossa ja pronssimitali viestihiihdossa; Squaw Valleyn olympialaisissa 1960 kultamitali viestihiihdossa, hopeamitali 50 km:n ja pronssimitali 15 kilometrin hiihdossa; hopeamitali ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailujen joukkuekilpailussa 1963. Yhteensä olympialaisissa seitsemän mitalia (3-3-1), MM-kilpailuissa seitsemän mitalia (3-3-1). Suunnistusta menestyksellä veteraanisarjoissa eläkkeellä ollessaan.
• Julkiset muotokuvat ja muistomerkit. Hiihtäjäpatsas Valkeakoskella (professori Aimo Tukiaisen veistämä, 1994); muistolaatta Kurkijoella (Venäjän Karjalassa; 2010); Jämsänkosken maailmankartalle urheilleet -muistomerkki Jämsänkoskella Jämsässä.
• Henkilön mukaan nimetty. Tie Valkeakoskella.

Viitteet:

• [1] Rainar Hakulinen: Kurkijoki kylästä kylään. Kurki-säätiö. 1972. 466 s.
• [2] Kooste Tapio Nikkari: Kurkijoen Mikrilä ja Veikko Hakulinen. Kurkijokelainen 2/2010: https://www.kurkijokelainen.fi/wp-content/uploads/2016/12/KuJo_02_2...
• [3] Kooste Reijo Savola.
• [4] Aarni Virtanen: Hakulinen, Veikko (1925-2003). Suomen urheiluhistoriallinen seura. [http://www.suhs.fi/hakulinen-veikko-1925-2003/]
• [5] Aftenposten: Thorvald Steen: 3.33.33 Kronikk [https://www.aftenposten.no/meninger/kronikk/i/BlVpl/33333]
• [6] Turun Sanomat 10.05.2005: 3.33.33 [http://www.ts.fi/teemat/ruoka/1074043264/33333]
• [7] Kaleva 26.10.2003: Haku-Veikko nosti kan­sal­lis­tun­net­ta [https://www.kaleva.fi/urheilu/haku-veikko-nosti-kansallistunnetta/5...]
• [8] Keuruun Veräjä: Hakulinen, Veikko [http://www.keuruunveraja.fi/items/show/45]
• [9] http://futisforum2.org/index.php?topic=96659.0
• [10] Antti Penttinen: Veikko Hakulinen sai nimikkolaatan syntymäkuntaansa Kurkijoelle: hiihtäjäsuuruus elää muistoissa. Helsingin Sanomat 13.01.2010.
• [11] Keskisuomalainen 09.02.2017: Hakulinen ja Mäntyranta ensimmäisinä hiihtolajien kunniagalleriaan. [https://www.ksml.fi/urheilu/Hakulinen-ja-M%C3%A4ntyranta-ensimm%C3%...]

  ---

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Kurkijoen paikkakuntaprojekti
• Jämsänkosken paikkakuntaprojekti
• Yle Elävä arkisto: Veikko Hakulinen muistelee [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/veikko-hakulinen-muistelee]
• Yle Areena: Kiveen hakatut: Veikko Hakulinen [https://areena.yle.fi/1-2561311]
• Fédération internationale de ski (FIS): Hakulinen Veikko [https://data.fis-ski.com/dynamic/athlete-biography.html?sector=CC&c...]

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 138. viikkoprofiili (29.07.2018-04.08.2018).